Nyt paita on kuitenkin valmis! Tästä ei todellakaan tullut tunikaa kuten ohjeessa, vaan pikemminkin omaan kroppaan muotoiltu paita. En ole viitsinyt laskea, mutta todennäköisesti rivitiheyteni heittää ohjeen mukaisesta sen verran, että kroppa jäi vähän lyhyeksi. Ja lopun pituuden syökin sitten kurvikkaat muotoni... :D Olen kuitenkin varsin tyytyväinen lopputulokseen, paita sopii hyvin käytettäväksi niin housujen tai hameenkin kanssa. Pidän myös yksityiskohdista (sinisistä resoreista ja hauskasta pikku taskusta!), ne tuovat työhön hauskan lisän. Sininen lankakerä oli tosin karkuteillä ihan viime päiviin asti, mikä hidasti työn päättelyä jonkin verran...
Viikonloppuna päätin, että haluan saada puikot työstä vapaaksi ja päätin jatkaa jäljellä olevan hihan neulomista. Katsoin Areenasta vähän kaikkea ja neuloa posotin... Ja yllättäen sainkin paidan valmiiksi! Samaan syssyyn oli sitten pakkko neuloa myös tasku valmiiksi ja päätellä langanpäät ja muutenkin saada työ oikeasti ihan valmiiksi. Ja seuraavana päivänä oli tietenkin pakko laittaa paita päälle, vaikka ulkona oli melkien hellelukemat. Onneksi ihana 100% BFL on hengittävää ja mukavaa päällä säätä huolimatta. Ah, ihanaa lankaa, ihana paita.
Mustikkamaito (Project@Ravelry)
Malli /Pattern : Sweet Vanilla Tunic
Koko / Size: L
Lanka / Yarn:
Hopeasäie Sukka - Tuulia & Milja
Puikot / Needles: 3 & 4 mm
Ps. sain aikanaan ohjeen muuten lahjoituksena ohjeen suunnittelijalta, aivan ihanalta Veeralta! Ohje oli hurjan hyvin tehty. Tätä oli ilo neuloa, vaikka projekti olikin tauolla aina välillä pitkiäkin aikoja ja piti vähän miettiä, että mitäs tässä olikaan tullut viimeksi neulottua...
I finished my first ever ready-to-wear sweater, and it's no other than a combination of wonderful Veera Välimäki and Hopeasäie, the end result being a lovely sweater with nice little details. I love it.