Sunday, November 27, 2011

Sukka(-a)sia

Neuloin viime jouluna äidille sukat, jotka valmistuivat muistaakseni juurikin jouluaattona. Olin jo paketoimassa sukkia, kun yhtäkkiä tajusin, että "Hei! Näähän pitää päätelläkin!". Äiti sai kuitenkin sukkansa, ja oli ilmeisesti kovin tyytyväinen. Neulojan harmiksi äiti julisti ne heti juhlasukiksi "joita saa käyttää vain suurina juhlapäivinä, kuten jouluna ja juhannuksena!". Pöhkö äiti, mieluummin neuloisin uudet puhkikulutettujen tilalle... <3

En kuitenkaan saanut otettua sukista kunnollisia kuvia ennen kuin vasta nyt, tai no, ehkä noin kuukausi sitten. Äiti on jemmannut juhlasukkansa sen verran hyvin, että niiden päivänvaloon maanitteleminen on ollut kovin kinkkistä. Ohje on selkeä, addiktoiva, ja vieläpä ilmainen Outside In. Nimi tulee tietenkin siitä, että nämä sukat neulotaan sisäpuoli ulospäin ja lopuksi käännetään. Sekin jännä juttu näissä sukissa on, että ohjeen mukainen kantapää on ns. "afterthought-heel". (Tässä YarnHarlotin postaus/ohje aiheesta.) No nyt on sekin kokeiltu! Tässä kantapää-mallissa on se ominaisuus, että jalkaan laitettaessa sukat tuntuvat kovin tiukoilta. Jalassa ne kuitenkin ovat hyvinkin istuvat, jopa napakat. Onko se sitten hyvä vai huono puoli, riippuu varmaan sukasta ja sen käyttäjästä. 




Malli (pattern): Outside In (@Knitty)
Koko (size): S (small)
Lanka (yarn): Wollmeise twin (WD Merlot)
Puikot (needles): 2,5 mm?



^ kantapää / the afterthought heel 


Kiitos äidille mallaamisesta! (Kenenkään muun perheenjäsenen jalkaan ne sukat ei olisi mahtuneetkaan...)


Last Christmas(!), I knit my mother a pair of socks. They were my second pair of socks ever, and the finest pair of seconds socks, ever;  if I may say so. According to my mother, they were such fine socks that she claimed they were her "special socks for Christmas and other Holidays" and I was like O_o "Mom, I just spent hours and hours and hours slaving over socks you're not going to use?" Silly Mother, she always gets pretty tearful when we discuss the socks. Anyway, thanks to her hiding the socks "for special occasions" and it being sodamndark all the time, I never managed to get any good pictures of them until now.  Thanks Mother for modeling!  
Ps. the socks have an afterthought heel, which was pretty fun way to do it! Here's what YarnHarlot has to say on this topic.

3 comments:

  1. Onpa hauskat sukat :) Ja kovin kauniitkin.

    ReplyDelete
  2. Kiitos! Itsekin olin kovin tyytyväinen malliin (kuten ehkä ylläolevasta tekstistä näkyykin...). :D

    ReplyDelete
  3. kauniit sukat! Ohje vaikuttaa kertomasi perusteella sen verran mielenkiintoiselta, että täytyy vissiin pistää jonoon!

    ReplyDelete